SUP-lautailu on hauska ja nopeasti kasvava vesiurheilulaji, joka on vienyt monen sydämen mennessään. Sen suosio on kasvanut Suomessa valtavasti ja maailmalla Suppailua löytyy joka jo kolkasta. Aikaisemmin surffaus oli se juttu, mutta nyt tropiikeissa näkee kasvavin määrin SUP-lautailukursseja, vaikkakin se on vielä ns. lasten kengissä.
Kirjoittajan kokemuksesta voi sanoa, että puolimaratonin juosseena Suppailu on myös kovan luokan urheilulaji, joka antaa hauskuuden lisäksi koko kropalle kyytiä ja kaloreita taatusti palaa.
Se on myös tullut jäädäkseen, sillä näyttäisi siltä, että siitä on tulossa hyvinkin kasvava trendikäs vesisporttilaji, jota voi suositella lämpimästi kaikille! Suppailusta tuli 2014 vuonna kesän vesilajien välitön hitti, josta Yle kirjoitti uutisen.
SUP-Laudan ostaminen netistä onnistuu helposti.
Verkkokauppaostaminen yleistyy ja yhä useampi hankkii tuotteensa verkosta. SUP-laudan kohdalla tämä ei ole mikään poikkeus ja jälleenmyyjiä löytyy roppakaupalla.
SUP Lautoja löytyy jo monista kaupoista, kuten mm. Hong Kongista ja Grillikaupasta. Myös mm. Prisma, Motonet, Anttila, Citymarket, XXL ovat ottaneet suppihyllyn haltuun eli jälleenmyyjiä riittää Suomessakin ja hinta ei ole sen korkeampi kuin ulkomailta tilattaessa.
Tarjouksia löytyy yhä enemmän ja enemmän, koska kilpailu kasvaa ja lautoja pystytään tuottamaan massana, joka tekee hinnasta vieläkin edullisemman. Hintahaarukka on suuri ja halvimmat laudat lähtevät noin 400 eurosta ylöspäin aina 2000 euroon asti (Pro-tason laudat). Lisäksi tarvitset kaupan päälle melan, jonka saa 50 – 100 eurolla – toki kalliimpiakin meloja löytyy.
”Suppaillessa mieli lepää, keho kiittää, koordinaatiokyky paranee ja sitä on erityisen hauska harrastaa kimpassa kavereiden kanssa”.
Ohjeet suppailuun aloittelijalle ja ostajan opas.
SUP-lautailun starttaus ei ole mahdoton nakki ja aloittelijakin pääsee siinä jyvälle, vaikka helppoa se ei toki alkuun ole. Aloittelijan kannattaa lähteä esimerkiksi ihan YouTube -videoiden kautta liikkeelle tai jos tunnet jonkun suppailijan, niin voit aina kysyä neuvoa, mistä kannattaa lähteä liikkeelle.
Myös suppausvalmennusta on tarjolla, Suomessa tosin vähäisesti, mutta ulkomaan matkoilla, kuten Indonesiassa tai Thaimaassa sellaisen päivän mittaisen starttikurssin saa alkaen vain muutamasta kympistä ylöspäin.
Okei – nyt alkoi kiinnostamaan, mistä ostan SUP-laudan ja onko tarjouspaketteja olemassa?
Hienoa kuulla ja kyllä: tarjouspaketteja on olemassa ja ne tulevat edullisemmaksi kuin yksittäisten tuotteiden ostaminen eli ainakin aloittelijan kannattaa tarttua sellaiseen heti.
SUP-lauta -paketit ovat nyt kovinta huutoa ja ne sisältävät yleensä itse laudan, kantolaukun, pumpun ja korjaussarja sekä kännykän/soittimen/tabletin roisketiiviin pussin.
Meidän valintamme aloittelijalle ja jopa ihan kokeneemmalle suppaajalla löytyy Grillikaupasta:
Saat tarjouspaketin ilmaisella kotiintoimituksella ja se sisältää seuraavat tuotteet:
- SUP-lauta RIDE 10’8″, RED Paddle (sisältää kantolaukun, kännykän roiskepussin, pumpun sekä korjaussarjan.
- Karkuremmi 9′ (Violetti)
- SUP-mela JOBE, joka on alumiinista tehty ja väriltään vihreä.
Tämä SUP-paketti on todella halpa ja jo kahden kesän ”Bestselleri” ja se onkin valitettavan usein loppu. Ei kuitenkaan hätää, voit tilata paketin valmiiksi ja sellaisen saaminen ottaa yleensä vain muutaman arkipäivän, jos tehdas & kuljetukset toisessa päässä pelaavat (tähän asti ne ovat pelanneet).
Kyseisen paketin hinta on 1099,00 € kirjoitushetkellä ( 10 / 2017), mutta hinta elää ja luultavasti uusia paketteja tulee jatkuvasti, joiden hinta- & laatusuhde saattaa olla vielä kyseistä pakettiakin parempi!
Löydät myös muita huipputarjouksia ja kaikki suppailun lisävarusteet edulliseen hintaan netistä.
Mistä SUP-nimitys tulee?
Se tulee englannin kielestä ”Stand Up Paddle boarding” ja se on surffauksen ohessa toisiksi suosituin vesiurheilulaji Suomessa. Suppailla voit joissa, järvellä, merellä jne.
Monet kaavailevat jopa ”suppailulomia” Etelän maihin, joissa kelit ovat suotuisampia ja esimerkiksi kurssit ovat edullisempia. Viimeiset kesät Suomessa eivät ole olleet otollisimpia suppailuun, mutta intohimoinen suppaaja viisveivaa, jos mittari ei ihan yllä hellelukemiin. Suomen keli ei siis ole mikään este, vaan pelkästään hidaste!